Ensimmäiset yöpakkaset ovat saapuneet. Lue toimintaohjeet pakkasaamulle
Yöpakkasten jälkeen kentälle ei pääse pelaamaan, koska jäisellä tai huurteisella nurmella käveleminen tuhoaa kasvin solukkoa ja sen seuraukset näkyvät ruskeina jalanjälkinä vielä pitkään. Vaikka yöllä ei olisikaan ollut pakkasta, voi lämpötila auringonnousun hetkellä käydä nollan alapuolella, jolloin kenttä jäätyy. Riski on suuri vielä kolmessakin lämpöasteessa ja varsinkin silloin, kun pilvipeitettä ei ole. Nollan ympärillä pienet lämpötilavaihtelut voivat saada aikaan suuriakin muutoksia. Jäätynyt kenttä on yleensä sulanut noin kello 10-12 mennessä. Päätöksen kentän avaamisesta tekee kenttmestari tai hänen valtuuttama henkilö, joka informoi asiasta eteenpäin. Kentän sulkemisesta ja avaamisesta tiedotetaan erikseen ja sitä voi kysyä puhelimitse caddiemasterin numerosta 016-641150.
Pakkasaamuille tehdyt lähtöaikavaraukset siirretään eteenpäin sopivin lähtövälein. Ensimmäisenä pelaamaan pääse se, jolla on aikaisin lähtöaika varattu kyseiselle päivälle. Esimerkiksi olet varannut aikasi kello 8:00 ja sinua ennen on varattu lähdöt 7:40 ja 7:50. Kenttä avataan kello 11:00 ja lähtövälit tiivistetään 8 minuuttiin. Kello 11:00 starttaa 7:40 ajan varanneet ja 11:08 kello 7:50 lähtö, jolloin sinä pääset lähtemään 11:16. Vaikka 1 väylällä ei näy ketään, lähdethän vasta omalla ajallasi, jotta vältytään ruuhkalta ja odottamiselta myöhemmillä väylillä.