Lehdistökatsaus on Levigolfin uusi ajankohtaisblogi, joka pureutuu syvällisesti mailan ja pallon vuorovaikutukseen. Bloggarina tomii paikallisen golflehtemme pää- ja tyhjäntoimittaja Antti Kutvonen.

Se on uusi kausi taas. Kesästä ei ehkä vielä tässä vaiheessa voitane juuri puhua, sillä kelit ovat olleet mallia viileä. Suomalaisia räppäreitä Nostetta ja Protroa lainaten: aamusta iltaan soolii. (Vähän niinko cool mutta silleen suomalaisittain. Tiäks.)

Sooli tapahtuma tapahtui myös tänään. Tulin juhannuskisoja kuvaamaan, ja pohdin milloin viimeksi holareita oli tehty – ja että onpa tuosta jo aikaa. Kauaa ei tarvinnut odotellakaan, kun puhelin pirisi ja uutisen oli selvillä: Juho Kurula oli tehnyt holarin reiällä numero 13! Juho on jo toinen seuramme junnuista, joka on tuohon huippusuoritukseen pystynyt. Aikaisemmin saman on tehnyt Jaakko Sattanen vuonna 2011.

Holareita on kentällämme tehty yhteensä nyt siis yhdeksän kipaletta.Ensimmäisen kerran mäihä osui Risto Similälle vuonna 2008. Pallonsa saa näkyville holaripölliin caddietoimiston vieressä – ja erikoismainintana pöllin päällä sijaitsee promme Mikan ”varaholaripallo.”
Kävi nimittäin niin, että Mika löi pallonsa ulos kentältä, ja tiiasi uudestaan. Uusi lyönti päätyi suoraan 13. väylän reikään, jolloin kenttämme historian komein par-tulos oli syntynyt.

Hieno aloitus kaudelle kokonaisuudessaan, vaikka kentänhoito tuskaileekin nurmenkasvattamisen kanssa.

Niin ja UuTiiset – kyllä se sieltä putkahtaa vielä…
-Antti